tiistai 12. heinäkuuta 2011

ALE REA!

Herätyskello herättämään, vaatteet niskaan, rahat mukaan ja menoksi! Tätä on odotettu! "Kaikki mulle heti"! - asenteella riuhdot, tönit, vedät käsistä ja hamstraat alehyllyjen vetimiä henkesi edestä. Kotona kokeillessasi vaatteita ensimmäistä kertaa, huomaat, että eihän ne ollutkaan päällä niin kivoja kuin kaupan hyllyssä. Minkäs teet? Halvalla kun sai, niin pakko oli ostaa. Tunnistatko itsesi? :)



Juhannuksen ja joulun jälkeiset alepäivät ovat melkoista hulinaa. Itse vielä teini-iässä sitä jaksoikin pyöriä kaupoilla heti ensimmäisinä alepäivänä, ja usein jopa ensimmäisten joukossa. Harvoin sitä kuitenkaan teki mitään elämää suurempia löytöjä, lisää rättejä jo kaapissa lojuvien joukkoon. :) Viime vuosina ei enää alennusmyynnit ole samalla tapaa sytyttäneet. Jätän suosiolla tilaa innokkaimmille. Hiostavat pukukopit, pitkät jonot ja kamala ihmisvilinä ei enää aikoihin ole ollut yhdistelmä minun mieleeni. Ennemmin sitä käy ostoksilla oman mielen mukaan, rauhallisempina aikoina. Lisäksi alennusmyynnit Suomessa ovat suoraan sanottuna surkeat, ainakin suurimmassa osassa liikkeistä. Alennustangoilla heiluu useimmiten viime vuoden malleja, jämäkokoja tai muuten vain myytäväksi kelpaamattomia vaatteita. Parempi laatuiset ja halutuimmet vetimeet ovatkin sitten normaalihintaisia tai hurjassa -15% alennuksessa.

Siksi yllätyinkin tänään, kun pitkästä aikaa koko perheen voimin lähdimme kaupungille. Tarkoituksena oli käydä Kelassa täyttämässä jo kauan mieltä kalvaneet vanhempainetuuslomakkeet. Se sujui yllätyksekseni niin sutjakkaa, että olikin hyvää aikaa jäädä kaupoille pyörimään (pisteet Kelalle for once) Satuin piipahtamaan Polarn & Pyret - liikkeessä, jossa olikin suurin osa tuotteista -50% alennuksella. Mukaan tarttui Mejalle ihanan pirteä sadetakki ja matchaavat kumpparit. :) Harmi, että housuista ei löytynyt enää kokoja mutta niitä nyt löytää muualtakin, hakusessa mustat, basic kurahousut.


Meja tietenkin innokkaana heti testailemassa.
Aikaisemmin en hirveästi merkkivaatteille perustanut, varsinkaan ihan vauvaiässä. Vauvat - he, kun niin sotkevat, likaavat ja ennen kaikkea kasvavat vaatteistaan ulos (växa ut = kasvaa ulos? :)) niin nopeasti. Mejan myötä olen pikkuhiljaa alkanut antaa mahdollisuuden myös merkkivaatteille. Käytössä olen huomannut, että ne kun oikeasti ovat parempilaatuisia, kestävämpiä ja hintansa väärttejä monessa suhteessa. Varsinkin leikki-ikäisen vaatetukseen kannattaa mielestäni panostaa, ei pelkästään talvisin vaan myös kevät- ja syysilmoilla. Don't get me wrong, though, paljon meiltä löytyy myös mm. Hello Kittyä ja Bamsea - ne kun selvästikin miellyttävät Mejaa enemmän. Ja ovathan ne vallan suloisia käytössä! :)

Tämän välikausiasun hankin jo hyvissä ajoin Mejalle syksyksi.
Tarttuihan sitä pikkusiskollekin jotain pientä kotiintuotaviksi. PoPin vaatteissa minua miellyttää erityisesti ihanat värit ja hauskat kuviot heidän vaatteissaan. Man får en känsla av att varje klädesplagg har någon tanke bakom. Oj, vad roligt det skall bli att äntligen få hämta upp Mejas gamla babykläder från förrådet och börja sortera, tvätta och fixa färdigt till lillasysters klädskåp. Sen projektin aloittaisin mielelläni milloin vain mutta (mieheni vaati) päätimme yhteistuumiin, että odotamme vielä parisen viikkoa, kunnes on loputkin kotimaan matkailut takana ja mieheni loma loppu - sitten tartumme tuumasta toimeen. Tarkoituksena olisi ennen sitä vielä saada monta laatikollista vaatteita myytyä kirpparilla. Jos vihdoin pystyisi itsekin luopumaan ajatuksesta "Ehkä joskus tarvitsen tätä?" pidellessäni 8 vuottta vanhaa riepua kädessäni. Voi sitten hyvällä omalla tunnolla ostaa uutta tytöille ja itselle kirpparilta saaduilla rahoilla. :)

Pikkusiskolle söpön värikkäitä löytöjä
Huomenna lähdemmekin sitten Pohjanmaalle vanhempiamme, sukulaisia ja kavereita moikkaamaan. Saa nähdä pitkäksikö tämä reissu venähtää. Auto saadaan ainakin täytettyä laukuilla, vaunuilla ja muulla tarpeellisella, kun viikonkin matkasta on kyse. Uskomatonta miten paljon reissuun lähteminenkin on muuttunut lapsen saannin myötä. Mutta ihanaahan tämä on! Meja jo nyt innoissaan tulevasta matkasta! Tällä neidillä ei ainakaan matkailun puutetta tälle kesälle! :)

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti